Hyvinvointialan vaikuttavin ääni kuuluviin

Taustaa

Hyvinvointiala HALI ry:n verkkosivusto on valtaisa tietovarasto jäsenilleen. Kahden liiton taannoisen yhdistymisen tuoksinassa sivuston sisällöt olivat hieman hankalasti löydettävissä ja ajankohtaiset julkaisut hukkuivat. Projektin ensisijaisena tavoitteena olikin selkeyttää sivustoa ja helpottaa sisältöjen löytymistä.

Sisällöt järjestykseen kahden päivän työpajassa

Pidimme liiton tiloissa kaksipäiväisen työpajan, missä halilaisten kanssa määrittelimme sivuston kohderyhmiä ja tarkensimme tavoitteita. Niiden pohjalta perkasimme sisältöjä ja järjestimme niitä selkeiksi asiakokonaisuuksiksi. Työpajojen pohjalta suunnittelin uuden sisältöhierarkian ja piirsin sivuston rautalankamallit.

Visu uuteen uskoon

Hyvinvointialan liiton käyttämän graafisen suunnittelijan Lea-Maija Laitisen kanssa suunnittelimme sivuston visuaalisen ilmeen siten, että se vastasi hyvin liiton muita graafisia materiaaleja. Niiden pohjalta tein Halille ihan oman WordPress-teeman sekä muutaman plugarin.

Sivuston kehitys jatkuu

Yhteistyö Halin kanssa jatkuu, ja sivustoa kehitetään tarpeiden muuttuessa.